perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kas, asia

Ville Lähdesmäki

Katsominen ja näkeminen. Muistuttavat toisiaan, mutta eivät ole sama asia. Sanotaan, että vaikka katsoisi, ei välttämättä näe. Jotkut taas näkevät vaikkeivät katsoisi. Kiehtovaa.

Mitä tämä tarkoittaa?

On sanottu, että nykyään ihmiset haluavat tulla katsotuiksi. Olemaan kohteita, objekteja, joita ihaillaan ja jopa palvotaan. Kuitenkin monet psyykkeen ja ihmisyyden asiantuntijat sanovat, että parempi olisi, jos tulisimme ennemminkin nähdyiksi, ihmisinä, subjekteina. Objekteina teemme itsestämme asioita, joita voimme tuunata tarpeen niin vaatiessa . Subjekteina taas olemme ihmisiä, jotka ovat sellaisia kuin ovat.

Mitä tämä tarkoittaa?

Pitäisi olla niin, että näemme ihmisen, mutta katsomme asioita. Ihminen on lähellä, asiat kauempana. Ihmisiä ollaan, asioita tehdään. Valitettavasti aina ei näin ole. Monesti ja aina liian usein, me katsomme toisissamme asioita, kun pitäisi nähdä ihminen. Itse asiassa yhteiskunta rakentuu katsomiselle, ei näkemiselle. Televisiota katsotaan, potilaan suuhun katsotaan, lasten perään katsotaan ja silmiin katsotaan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Yksinkertaisesti kait sitä, että ihmiset voivat huonosti. Entä jos näkisimme enemmän? Näkisimme televisiossa kuvan maailmastamme, potilaassa kipuilevat ihmisen, lapsessa tulevaisuuden ihmeen ja silmissä syvyyttä, joka kertoo välittämisestä ja yhteydestä. Näkisimme työssämme kumppaneita emmekä katsoisi toisiamme kuin hyödykkeitä, joita ostetaan, myydään tai vaihdetaan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Puhumme toisin, aidosti. Asiakas ei ole ”kas, asia”, vaan ihminen nääs, ”nääsihminen”. Näiden nääsihmisten kanssa näkisimme toisiamme ja tekisimme yhdessä. Emme katsoisi sitä, mitä toisesta voimme hyötyä, vaan näkisimme sen, mitä voimme yhdessä saavuttaa. Näkisimme sinne asti, minne ei voi vielä katsoa, joskus tuskin koskaan! Asioita katsomalla sitä ei välttämättä näe milloinkaan, mutta ihmisen näkemisellä se on jo tässä ja nyt.

Tätä se tarkoittaa.

Ei kommentteja: